


Lapset 0-7 vuotiaat ja perheet
TERVETULOA PÄIVÄKERHOON JA PERHEKERHOON 
Kauhajoen seurakunta tarjoaa lapsiperheille monenlaisia palveluita. Näillä sivuilla esitellään niitä palveluita, joita tarjotaan perheille, joissa on 3-7-vuotiaita lapsia.
Sen vuoden keväällä, kun lapsi täyttää neljä vuotta, hän saa juhlia muiden samanikäisten kanssa seurakunnan järjestämillä nelivuotissynttäreillä. Synttäreillä saa tietenkin kakkua ja ohjelmaakin on tarjolla.
Päiväkerhoon voivat tulla 3-5-vuotiaat lapset. Seurakunnan eripuolilla pitäjää sijaitseviin kerhopisteisiin astelee reippaita tyttöjä ja poikia reppuineen vanhempiensa tai esimerkiksi perhepäivähoitajan saattelemina.
Kerhossa askarrellaan ja leikitään kaikenlaista ja tietenkin pidetään pieni hartaus ennen taukoa. Tauon aikana lapset saavat syödä eväänsä, jotka on aamulla kotoa lähtiessä pakattu reppuun mukaan. Kerho kestää kerralla n. kaksi ja puoli tuntia ja niitä kerran tai kaksi kertaa viikossa.
Päiväkerhojen lisäksi lapsilla on mahdollisuus osallistua vanhempiensa kanssa perhekerhoihin sekä äiti-lapsipiireihin, joita järjestetään myös eri puolilla pitäjää.
Majaniemen leirikeskus tarjoaa mukavat puitteet äiti-lapsi- leiripäiville, isä-lapsi leiripäiville sekä lasten ja isovanhempien yhteisille leiripäiville. Majaniemessä on tilaa leikkiä ja pelata ja sen jälkeen saunoa ja pulahtaa Nummijärveen uimaan.
Esikoululaiset siunataan koulutielle aina keväisin kirkossa ja muita kirkon ääriään myöten täyttäviä tilaisuuksia ovat kummikirkko, kynttiläkirkko sekä päiväkerhojen joulu- ja kevätjuhlat.
Pienille koululaisille eli ykkös- ja kakkosluokkalaisilla on mahdollisuus ennen koulupäivän alkua ja koulupäivän jälkeen osallistua seurakunnan järjestämään koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan. Lapset voivat tehdä läksyjään, leikkiä ja ulkoilla ohjaajien kanssa. Lapsille tarjotaan myös välipalaa.
Viimeksi päivitetty (03.02.2012 12:04)
Kirjoittanut Raija Kumpula
01.02.2011 09:23