![]() |
"Herra kädelläsi asua mä saan,turvallisin käsi päällä maan.Siellä kaikki saavat uuden sydämen,rauhan annat haavat sitoen.Onneni on olla Herraa lähellä,turvata voin yksin Jumalaan.Onneni on olla Herraa lähellä,tahdon laulaa hänen teoistaan."Virsi 517: 1 |
Rippikoulun päätteeksi vietettävä konfirmaatio merkitsee vahvistamista. Konfirmaatiossa Jumala toimii
konfirmoitavien vahvistajana, kun seurakunta rukoilee heidän puolestaan, ja heidät siunataan
apostolisella siunauksella. Viime vuosina on yleistynyt tapa, että kummit voivat osallistua kummilapsensa
siunaamiseen.
Saatuaan rippikoulussa opetusta kastettu tunnustautuu konfirmaatiossa Jeesuksen opetuslapseksi. Hän
yhtyy samaan uskontunnustukseen, jonka vanhemmat ja kummit lukivat kastetilaisuudessa.
Konfirmaation jälkeen nuori saa käydä itsenäisesti ehtoollisella. Tätä ennen hän on voinut osallistua
ehtoolliseen vanhempiensa kanssa. Konfirmaatio on edellytyksenä myös sille, että hän voi toimia
kummina ja voi asettua ehdokkaaksi seurakunnan luottamustoimiin saavutettuaan äänioikeuden
edellytyksenä olevan iän (18 vuotta).
Konfirmoitavien tulee olla kastettuja kirkon jäseniä, jotka ovat saaneet opetusta rippikoulussa.
Aikuisen kastetoimitus sisältää myös konfirmaation. Rippikouluaikana kastettu nuori voi kuitenkin
osallistua yhteiseen konfirmaatioon rippikouluryhmänsä kanssa.
Konfirmaatio toimitetaan kirkossa, yleensä ehtoollisjumalanpalveluksen yhteydessä. Rippikirkot ovat
yleensä varsin täysiä, joten sukulaisten ja ystävien kannattaa tulla kirkkoon ajoissa.
Kuten kastepäivänään, konfirmoitavat puetaan valkoisiin pukuihin eli alboihin. Ne muistuttavat kasteen
armosta.
Valokuvauksen ja videokuvauksen suhteen on syytä kirkossa harjoittaa malttia, jotta konfirmoitavat ja
tilaisuuden harras luonne eivät häiriinny.
Yleensä suosituksena on, että kuvaaminen tapahtuisi omalta paikalta. Hämärää kirkkovaloa parempia
kuvia saa yleensä konfirmaatiotilaisuuden jälkeen kirkon pihalla.
Konfirmaatiotilaisuuden jälkeen on tapana viettää kotona rippijuhlaa sukulaisten ja ystävien kanssa.
Juhlavieraita kutsuttaessa kannattaa muistaa erityisesti kummit.On tavallista, että rippikoulun opettajat
ja isoset vierailevat pyydettäessä rippijuhlissa.
Viimeksi päivitetty (22.09.2010 19:22) Kirjoittanut Kimmo Raumanni 08.04.2010 18:16
| Ajankohtaista |
| KESKIVIIKKO 16.5. Perhekerho Aron seurakuntakodilla klo 9.30-11.00, Anne-Maarit ja Erika. Perhekerho Päntäneen seurakuntakodilla klo 10-11.30, Tanja ja Marja-Liisa. Kirkonkylän diakonia- ja lähetyspiiri seurakuntakeskuksen rippisalissa klo 13.00. Mukana Maria Siekkinen, emäntinä Kerttu Peltonen ja Eini Välkkilä. Sotaveteraanien keskustelupiiri toimitushuoneessa klo 14.00 Hartaus Männikönkodissa klo 14.30, Anitta Vuorela. |
| Lue lisää... |
Kauhajoen Seurakunta
Kyntäjäntie 1
61800 KAUHAJOKI
Puh. 06 234 2311
Fax. 06 234 4377
kauhajoen.srk@evl.fi
Aukioloajat:
ma-ke, pe 9-14
to 9-17