Nummijärven kirkko

Nummijärventie 512, 61910 Nummijärvi

Nummijärven kirkko

Nummijärvi saa oman kirkon
 

Jo 1920-luvulla Nummijärven alueen asukkaat pohtivat rukoushuonetta ja hautausmaata omalle alueelleen, koska vainajien kuljetus kirkolle haudattavaksi oli hankalaa. Matka oli pitkä ja tie huono. Samaa pohtivat pitäjän toisessa eteläisessä osassa Hyypän asukkaat. Hyyppäläiset esittivätkin hautausmaan perustamista ja rukoushuoneen rakentamista  Kauhajärvelle, mutta asia ei saanut seurakunnan päättävissä elimissä ymmärrystä. Tämä lienee ollut syynä siihen, ettei Nummijärven suunnasta vastaavia esityksiä tehty koko 1920-luvun aikana.

Vastustustakin kylässä esiintyi. Pelättiin, että vanhojen sukutalojen väki haudattaisiin edelleen kirkonkylään pääkirkon ympärillä oleviin sukuhautoihin ja uusi kylähautausmaa muodostuisi vähäisemmän väen leposijaksi.

 

Nummijärven, Nummikosken ja Koivumäen kyläläiset valtuuttivat 24.6.1929 pitämässään kokouksessa edusmiehensä anomaan Valtioneuvostolta, että se luovuttaisi valtion maasta 2 ha perustettavaa hautausmaata varten sekä 0,5 ha maata rukoushuoneen rakentamista varten sekä 600 rakennuspuuta rukoushuoneen rakennustarpeiksi. Anomus jätettiin suoraan Valtioneuvostolle, ohi oman seurakunnan päättävien elinten. Anomus lähti lausuntokierrokselle, ensin arkkihiippakunnan tuomiokapituliin, joka 30.10.1929 palautti asian Kauhajoen kirkkovaltuustolle lausuntoa varten. Kokouksessaan 4.12.1929 kirkkovaltuusto päätti puoltaa anomusta, koska ”hautausmaa ja rukoushuone ovat hyvin tarpeelliset puheenaolevalla Kauhajoen Seurakunnan kaukaisella kolkalla”.

Kokouksessaan 28.4.1930 kirkkovaltuusto käsitteli Vaasan läänin lääninkanslian välipäätöstä, jossa tiedusteltiin, suostuuko seurakunta vastaamaan Nummijärven hautausmaan perustamisesta ja ylläpitämisestä sekä rukoushuoneen rakentamisesta ja ylläpitokustannuksista. Kirkkovaltuusto siirsi asian seuraavaan kokoukseen, ”johon kyläläisten on tuotava rukoushuoneen piirustukset sekä sitoumus siitä, paljonko kyläläisten puolesta uhrataan varoja rakentamiseen sekä vuotuiseen ylläpitoon”.

 

 

Myös kirkkoneuvosto sai aloitteen hautausmaan ja rukoushuoneen rakentamisesta ja puolsi esitystä 14.12.1930 ”edellyttäen kuitenkin, että kyläläisetkin mahdollisimman tuntuvasti työpäivissä ja rakennustarpeissa avustavat”.

Kirkkovaltuuston kokous pidettiin seuraavana päivänä 15.12.1930. Valtuustolle jätettiin opettaja Heikki Vanamon ja rakennusmestari Nestor Sivun laatima pohjapiirros ja kustannusarvio. Mukana oli 64 kyläläisen antama sitoumuskirja, jonka allekirjoittajat sitoutuivat yhteensä 98 mies- ja 11 hevostyöpäivään kirkon rakentamisessa.

Valtuusto piti kyläläisten tarjoamaa osuutta vähäisenä ja perusti toimikunnan kuulemaan Nummijärven, Nummikosken ja Koivumäen kylien mielipidettä ja ottamaan sitoumuksia rukoushuoneen ja hautausmaan rakentamisen avustamiseen. Valtuusto ei ollut tyytyväinen myöskään pohjapiirrokseen ja kustannusarvioon, vaan päätti, että ne teetetään ammattimiehellä seurakunnan kustannuksella.

 

Toimikunta ryhtyi työhön ja 30.3.1931 kirkkovaltuustolle esiteltiin arkkitehti Matti Björklundin (myöhemmin Visanti) laatimat piirustusluonnokset ja kustannusarvio sekä kyläläisten lahjakirjat, joissa sitouduttiin antamaan kirkon rakentamiseen rahaa, hirsiä, mies-, hevos- ja naistyöpäivä 12.000 markan arvosta. Piirustukset hyväksyttiin ilman huomautuksia ja muutostoivomuksia. Pitkän keskustelun jälkeen kirkkovaltuusto päätti, että seurakunta vastaa kirkon perustamis- ja ylläpitokustannuksista. Rakentamisen ajankohdasta valtuusto kuitenkin päätti, että ”rukoushuoneen ja hautausmaan rakentamisen ajasta päätetään sitten, kun nykyinen taloudellinen pula-aika parempaan päin selviää”.

 

Joulukuussa 1931 Maatalousministeriö luovutti 2 ha:n alueen kirkon ja hautausmaan paikaksi sekä 530 puuta alimmilla käsikauppahinnoilla kirkon tarpeiksi. Lahjoituspäätökseen liittyi ehto, jonka mukaan rakennustyöt tuli aloittaa määräajan kuluessa, muutoin lahjoitus peruuntuu. Kirkkovaltuusto hyväksyi 22.12.1931 äänestyksen jälkeen kirkkoneuvoston ehdotuksen, että rakennustöihin ryhdytään ja jo kuluvan talven aikana hankitaan rakennustarpeet kuivumaan, samoin  tehdään alustavia töitä hautausmaan järjestämiseksi.

 

Piirustukset työselityksineen hyväksyttiin kirkkovaltuustossa 21.3.1932. Rahoitus tuotti vaikeuksia. Tähänastisten tarvikkeiden hankinta rahoitettiin siten, että seurakuntarahastosta lainattiin tarvittavat varat ”siksi, kunnes verovaroja saadaan kerätyksi”. Kirkkovaltuusto päätti 7.3.1933, että kirkko rakennetaan kuluvana vuonna vesikattoon asti ja seuraavana vuonna valmiiksi. Tarkoitukseen päätettiin käyttää verovarojen asemesta seurakuntarahaston varoja, rahaston oli tarkoitus kertyä kuluvan vuoden metsänmyyntituloista. Valtuusto valtuutti rakennustoimikunnan hyväksymään urakkatarjoukset.

 

Rakennustoimikunta teki urakkasopimuksen Bernhard Palo-Ojan kanssa. Työ käsitti varsinaisen rakennustyön ja kirkon sisustuksen, mutta ei ulkolaudoitusta. Se jätettiin tehtäväksi sitten, kun hirsirakennus on hieman laskeutunut. Rakennustoimikunta puheenjohtajansa Heikki Vanamon johdolla seurasi työtä hyvin tarkkaan ja vaativasti.

Arkkitehti Visanti oli suunnitellut myös sisustuksen värit samoin kuin myöhemmin tehdyn ulkomaalauksen värit.

 

 

Kirkkoon kuuluu erillinen kaksikelloinen kellotapuli, jonka huipussa oleva kukkoviiri muistuttaa valvomisen tärkeydestä (kukon kieunta herätti Pietarin kieltämisestään).

 

Kirkon vastaanottotarkastukset pidettiin 6.11.1934 ja 1.12.1934 ja kirkko todettiin kaikin puolin hyvin rakennetuksi. Ulkolaudoitus ja ulkomaalaus tehtiin vasta vuonna 1937 rakennuksen laskeuduttua.

 

KIRKKO ON SISÄLTÄ KRISTUS-KESKEINEN

 

Kirkossa on tilaa lehteri mukaan lukien 150 henkilölle.

 

Alttarirakennelma on voimakkaasti Kristus-keskeinen. Sitä hallitsee risti ja sen takaa loistava kultainen aurinko. Jeesuksen kuolema ristillä ja Hänen ylösnousemuksensa ovat näin molemmat näkyvissä. Aurinko on Jeesuksen vertauskuva. Aurinkoristin molemmilla puolilla on Kristus-monogrammi kreikkalaisin kirjaimin. Samaan yhteyteen on sijoitettu kreikkalaiset kirjaimet alfa ja omega. Niiden viesti Kristuksesta on : ”Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.” Säteilevän ristin aihe kertautuu vielä alttaripöydän keskimmäisessä kentässä.

 

Alttaritekstiilit on suunnitellut rovasti Paavo Tamminen. Alunperin kattomaalauksiksi tarkoitetut Matti Visantin suunnittelemat piirrokset ovat kuvajäljennöksinä kirkon etuseinällä, ne on lahjoittanut Markus Visanti.

 

Soittimena oli aluksi Ylistarosta käytettynä ostettu  7-äänikertainen Mannborg-harmooni. Kun 1970-luvun puolivälissä kaksi perättäistä syysmyrskyä tuulikaatoineen täytti kassan ennennäkemättömän vahvaksi, päätti kirkkovaltuusto sen turvin mm. ”oikeiden” urkujen hankkimisesta sivukirkkoihin. Vuonna 1977 kirkkoon asennettiin Kangasalan urkutehtaan rakentamat 7-äänikertaiset urut, joilla ensimmäisen konsertin soitti niiden suunnittelija, diplomi-urkuri Pentti Pelto.

 

Tarve-esineistöä on hankittu osin seurakunnan varoin, osin lahjoituksina. Kynttiläkruunut  ovat kyläläisten lahjoitusvaroin hankittuja, seinälampetit ovat yksityisten lahjoittajien antamia. Niissä on koristeaiheena Kristus-monogrammi ja ympyrän sisään piirretty risti. Se kertoo siitä, että koko maailma on lunastettu. Alttariseinän ikkunoiden koristelasit lahjoitti kirkkoherra Ahtola. Myöhemminkin kirkon varusteita on saatu lahjoituksina. Kristallisen kastemaljan lahjoitti Kauhajoen Osuuspankki ja 5-haaraisen kynttelikön Kauhajoen Säästöpankki. Kirjaliina, kynttilänjalat, käsin puhallettu kukkamaljakko ja pitsiliina ovat vuonna 1988 Kaisa Sivun lahjoittamia.

 

Kirkon kahdeksan messukasukkaa on hankittu Kirkon Hankintakeskuksen kautta vuonna 1980. Ne on kudottu villasta ja kuviot ovat päälle ommeltuja. Alboja on neljä, Maiju Kangasniemen pellavasta kutomia kalkkiliinoja samoin neljä (valkoinen, violetti, vihreä ja punainen), stolia viisi (neljä valkoista ja yksi musta), pellavaisen alttariliinan pitsin on virkannut Kaisa Sivu. Vaihdettavia antependium-neliöitä on neljää väriä, samoin saarnastuolin kirjaliinoja. Tekstiilien toteutuksessa ovat olleet mukana suunnittelijana rovasti Paavo Tamminen, kutojana Aino Laulaja sekä väri- ja sidosasiantuntijana Soile Vallin.

 

 

KIRKKO ON SÄÄNNÖLLISESSÄ KÄYTÖSSÄ

 

Kirkko ja hautausmaa vihittiin käyttöön 16.12.1934. Vihkimisen toimitti arkkihiippakunnan tuomiokapitulin asessori, Lappajärven kirkkoherra F. O. Lampola, jota avustivat dosentti Yrjö J. E. Alanen lääninrovasti Yrjö Alasen edustajana sekä seurakunnan papit – kirkkoherra Albert A. Ahtola, pastori Lauri Joh. Heinonen ja virallinen apulainen, Kauhajoen evankelisen kansanopiston johtaja Paavo Jurva. Urkurina toimi kanttori Anton Puronto, avustavana kuorona Kauhajoen kirkkokuoro.

Vihkimistä seurasi jumalanpalvelus ja sitä seuranneen väliajan jälkeen kirkkokuoro antoi kirkossa konsertin. Vielä illalla kirkossa pidettiin iltajuhla. Väkeä oli vihkiäisjuhlassa päiväkirjamerkinnän mukaan 1200 henkeä – todennäköisesti kaikissa kolmessa tilaisuudessa yhteensä.

 

Ensimmäinen varsinainen jumalanpalvelus oli tapaninpäivänä 1934. Silloin myös toimitettiin ensimmäinen hautaus.

Jumalanpalveluksessa toimi kanttorina ja urkurina opettaja Heikki Vanamo. Koska seurakunnan vakinaisella kanttorilla oli harvoin mahdollisuuksia lähteä Nummijärvelle jumalanpalveluksiin ja kirkollisiin toimituksiin, nimettiin opettaja Vanamo kirkon urkuriksi niihin toimituksiin, joihin varsinainen kanttori ei voinut saapua. Vanamo hoitikin tätä tehtävää vuonna 1953 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka.

Urkurin tehtävissä jatkoi opettaja Nelma Rimpelä. Hänen muutettuaan pois paikkakunnalta tehtävä siirtyi opettaja Matti Sorvarille vuonna 1954. ”Nimikkokanttoreista” luovuttiin 1970-luvulla, kun seurakunta ryhtyi käyttämään sivutoimisia apukantoreita,

 

Ensimmäisessä varsinaisessa jumalanpalveluksessa toimi kellonsoittajana ja suntiona talollinen Eemil Sivu. Suntion löytäminen osoittautui vaikeaksi. Vasta vuonna 1936 tehtävään nimettiin Verner Keski-Nummi, joka hoiti tehtävää vuoteen 1949 saakka. Suntiona jatkoivat Juho Heiskanen 1950-1956, Verner Kulmala 1957-1958, Onni Nummijärvi 1959-1970, Sakari Kulmala 1971-1981, Valma Haapaniemi 1981-1986, Pirkko Marttila 1986-1988, Matti Marttila 1988-1990, Joni Köykkä 1991-1994, Marja-Terttu Köykkä 1994-1999 ja Sari Viitamäki 1999 alkaen.

 

Heti alusta alkaen päätettiin, että kirkossa järjestetään jumalanpalvelus säännöllisesti kerran kuukaudessa. Näiden vakinaisten jumalanpalvelusten lisäksi on pidetty jumalanpalveluksia juhlapäivinä sekä hautauksia, vihkitoimituksia ja muita tilaisuuksia. Yli 200 kirkkovierasta oli 1940-luvulle saakka pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Rovasti Lauri Heinonen kirjoittaa 21.8.1938: ”Kirkossakäynti on ollut hyvä, miltei aina on kirkko ollut täynnä kansaa. Onpa tuntunut siltä, että rakennus on liian pieni. Istumasijoja olisi varsinkin kesäiseen aikaan saanut olla n. 100 enemmän.”

29.6.1946 päivätyssä muistiinpanossaan rovasti Heinonen valittaa kirkkovieraiden vähenemistä näin: "”Kirkko ei täyty enää koskaan niinkuin alkuaikoina. Meissä papeissa on vika. Emme osaa saarnata niin, että se kelpaisi. Vanha Lehtisen pappakin on jo kuollut. Hän jaksoi meitä kuunnella aina...”

Alkuvuosina kolehti kannettiin oman kirkon tarpeisiin käytettäväksi. 1950-luvun alkupuolella  kolehteja kerättiin hautausmaan sankaripatsasrahastolle.

 

 

KIRKKOA ON HOIDETTU HYVIN

 

Vuonna 1957 kylään saatiin sähkövalo ja myös kirkko sai sähköt. Entiset kynttiläkruunut saivat sähkökynttilät ja sivuvalaisimiin tulivat hehkulamput.

 

Vuonna 1962 uusittiin sisämaalaus Tikkurilan väritehtaan maalarimestari T. Kokon värisuunnitelman mukaan. Samassa yhteydessä muutettiin kirkon lämmitys suoraksi sähkölämmitykseksi vanhojen putkien höyryvuotojen takia.

 

Kirkko peruskorjattiin vuonna 1984 kirkon 50-vuotisjuhlaa varten. Korjauksen suunnitteli Arkkitehtitoimisto Irmeli ja Markus Visanti & Co. Arkkitehti Markus Visanti on arkkitehti Matti Visannin poika.

Korjauksen yhteydessä alttarin lattiaosaa pidennettiin kirkkosaliin päin, jolloin alttariosaan saatiin väljyyttä ja avaruutta. Alttaria ja kirkkosalia erottanut kaide poistettiin, alttaripöytää mataloitettiin ja saarnastuolia laskettiin hieman aikaisempaa alemmas. Urkuparven kaidetta korotettiin. Valaistukseen tehtiin parannuksia. Pääosan korjaustöistä muodosti sisustan maalaus, jossa penkit ja seinät saivat valoisan maalipinnan.

 

Kellotapuli ulkomaalattiin vuonna 1993. Maalauksen teki Ilpo Harjunpää.

 

Ulkovalaistus hankittiin vuonna 1994 kirkon 60-vuotisjuhlaa varten.

 

Kirkon paanukatto peruskorjattiin vuonna 1996. Katon pinta-ala on n. 400 m2 ja viallisia paanuja vaihdettiin n. 50 m2  (2259 kpl) ja katto tervattiin. Kattoa on muutoin tervattu harvakseltaan, etelän puolen kattoa useammin.

 

Kirkko ulkomaalattiin syksyllä 2004 kirkon 70-vuotisjuhlaa varten.

 

 

HAUTAUSMAA

 

Vuonna 1933 kirkkovaltuusto valtuutti rakennustoimikunnan anomaan, että kirkon yhteyteen saadaan perustaa hautausmaa. Luvan saanti ei tuottanut vaikeuksia, koska lääninlääkäri totesi paikan olevan tarkoitukseen hyvin sopivan.

Ensimmäinen hautaus toimitettiin tapaninpäivänä 1934. Juurakon vanha isäntä, eläketalollinen Kaapriel Juurakko sai ensimmäisenä leposijansa kotikirkon multaan

 

Sankarihautaan on haudattu 24 viime sodissa kaatunutta. Vuonna 1953 sankaripatsasrahasto sai niin paljon varoja kokoon, että sankarihautausmaalle voitiin pystyttää muistomerkki. Muistomerkin suunnitteli arkkitehti Matti Visanti.

 

Hautausmaata on laajennettu vuosina 1945 ja 1982. Uusin laajennus oli pitkään ottamatta käyttöön, koska kyläläiset vierastivat uutta ”metsässä” olevaa aluetta. Vasta joulukuussa 1996 tehtiin ensimmäinen hautaus laajennetulle alueelle.

 

Hautausmaahan on haudattu 778 vainajaa (marraskuussa 2004 kirkon 70-vuotisjuhlan alla). Tilaa hautausmaalla on n. 2000 hautasijaa.

 

Muualle haudattujen muistokivi on hankittu  kyläläisten aloitteesta. Kivi on luonnonkivi seurakunnan metsästä Kauhajärveltä, sen on sahannut Kankaanpään kivi seurakuntapuutarhuri Hannu Niemi-Nikkolan suunnitelmien mukaan. Teksti ”Herran armo pysyy ajasta aikaan”  on sama kuin pääkirkon muualle haudattujen muistokivessäkin.  Kivi otetaan käyttöön kirkon 70-vuotisjuhlassa, jossa emerituspiispa Jorma Laulaja sytyttää ensimmäisen kynttilän.

 

 

KIRKON JUHLAT

 

Kirkon 50-vuotisjuhlaa vietettiin adventtina 2.12.1984. Sitä varten kirkko peruskorjattiin. Peruskorjauksen suunnitteli Arkkitehtitoimisto Irmeli ja Markus Visanti & Co. Markus Visanti on arkkitehti Matti Visannin poika.

Korjauksen yhteydessä alttarin lattiaosaa pidennettiin kirkkosaliin päin, jolloin alttariosaan saatiin väljyyttä ja avaruutta. Alttaria ja kirkkosalia erottanut kaide poistettiin, alttaripöytää mataloitettiin ja saarnastuolia laskettiin hieman aikaisempaa alemmas. Urkuparven kaidetta korotettiin. Valaistukseen tehtiin parannuksia. Pääosan korjaustöistä muodosti sisustan maalaus, jossa penkit ja seinät saivat valoisan maalipinnan.

 

50-vuotisjuhlajumalanpalveluksessa tervehdyksen esitti lääninrovasti Elo Norja, saarnasi kirkkoherra Eino Perälä, liturgeina toimivat rovasti Paavo Tamminen ja pastori Jorma Vesanto,  kanttorina ja urkurina Erkki Tyni. Nummikosken kuoro esiintyi johtajanaan opettaja Matti Sorvari. Juhlallisuudet jatkuivat seppeltenlaskutilaisuudella opettaja Heikki Vanamon haudalle. Ennen päiväjuhlan alkua Maa- ja kotitalousnaiset luovuttivat kirkolle vihkiryijyn.

Päiväjuhlassa tervehdyssanat esitti Ilmari Varamäki, historiikin piti Matti Sorvari ja juhlapuheen ja päätöshartauden hiippakunnan pääsihteeri Risto Ahonen.

 

60-vuotisjuhla pidettiin itsenäisyyspäivänä 6.12.1994.

 

 

Kirkon on suunnitellut 1967 .

Kirkossa on tilaa 150  henkilölle, lehteri mukaan lukien.

Nummijärven kyläkirkko ja hautausmaa sijaitsevat 24 km:n päässä Kauhajoen keskustasta.

Pysäköinti
Vaativa pyörätuolireitti
wc