Päiväkerho haku vuoden 2018-2019 päiväkerhoihin 5-28.2.2018, ilmoittaumislomake lisätietoineen tulostettavissa TÄSTÄ. Lomakkeita saatavissa paperisina päivä- ja perhekerhoista, kirkkoherranvirastolta tai pyydettäessä sähköpostiin!

Päiväkerhot

Päiväkerhoja järjestetään ympäri Kauhajokea 3-5-vuotiaille. Kerho tarjoaa yhdessä leikkimisen iloa, hiljentymisen hetkiä, toisten huomioimisen ja hyvän käytöksen opettelua ja turvallista erossa oloa vanhemmista. Ja mikä tärkeintä, kerhossa opitaan uutta Taivaan Isästä. Päiväkerhossa lapsi saa turvallisin mielin olla oma itsensä tutuksi tulevassa ryhmässä, oppia uusia asioita sekä hämmästellä ja kysellä.

Päiväkerhoja ohjaavat ammattitaitoiset lastenohjaajat, jotka ovat koulutuksessaan syventyneet varhaiskasvatuksen kysymyksiin. Heillä on aikaa pysähtyä kuuntelemaan lasta ja heidän kanssaan vanhemmat voivat keskustella kaikista lapseen liittyvistä asioista.

Kerho on maksuton. Kotoa mukaan tarvitaan tossut ja välipalaevästä; esim. leipä tai hedelmä ja juoma.

Kerhoihin haku on keväisin, mutta vapaita paikkoja voi kysellä ympärivuoden lapsityönohjaajalta: Niina Vesala, puh: 040 163 2110, niina.vesala@evl.fi

Seurakunnan perhekerhot Mestarintuvalla ja Aron seurakuntakodilla jatkuvat viikolla 3, eli tiistaina 16.1.2018.

 

 

Päiväkerhot Aron seurakuntakodilla:

Keskustie 4, 61850 Kauhajoki.

Maanantaisin 8.30-11.30 ja 12.45-15.45

 

Päiväkerhot Männikön seurakuntakodilla:

Tuomaantie 3, 61800 Kauhajoki.

Maanantaisin 8.30-11.30 ja 12.45-15.45

 

Päiväkerhot Mestarintuvalla:

Muurimestarintie 25, 61800 Kauhajoki.

Torstaisin 8.30-11.30 ja 12.45-15.45

Perjantaisin 8.30-11.30

 

Päiväkerho Mennussa

Päntäneentie 241, 61800 Kauhajoki. Puh: 045-1232833.

Keskiviikkoisin 9-11.30

 

Lämpimästi tervetuloa päiväkerhoon! :)

Lisätietoja toiminnasta saat lapsityönohjaajalta: Niina Vesala, puh: 040 163 2110 tai niina.vesala@evl.fi

 

iloisia kerholaisia