Uutislistaukseen

Yhteisvastuu 2020 – kiitokset!

Yhteisvastuukeräyksen tuotto ylitti odotukset tilanteeseen nähden

pieni käsi isossa kädessä

Vuoden 2020 Yhteisvastuukeräys on paikallisesti hoidettu päätökseen. Paljon ehdittiin muutaman kuukauden aikana toteuttaa suunnitelmia mm. KauhajokiLove, lipaskeräykset ja osin myös listakeräyksiä kylillä ja keskustan alueella. Korona -epidemian myötä moni loppukevään suunnitelma pyyhkiytyi pois ja muutti toimintamme arkea. Yhteisvastuukeräyskin ylemmän tason ohjeistuksen perusteella päättyi kuin seinään. Monen listakerääjän työ olisi ollut vasta edessäpäin. Voin todeta, että vuosi yhteisvastuukeräyksen tuloksen suhteen oli kuitenkin tilanteeseen nähden ylitse odotusten. Tuotto oli liki 16 900e. Omaan seurakuntamme jäävä paikallisen tuoton osuus on 3380e. Tämän vuoden keräyksellä tuetaan vanhemmuutta. Tämä toteutuu paikallisellekin tasolla. Meneillään on suunnitelmia, joihin paikallinen tuotonosuus tullaan kohdentamaan teeman mukaisesti.

 

Kiitos vastuun kantaneet kerääjät niin lippailla kuin listoilla! Otitte tehtävän vastaan – nöyrä kiitos!

Kiitos teille KauhajokiLove -tapahtumaan osallistuneille pariskunnille ja muille vastuuta kantaneille henkilöille koskettavan illan toteutumisesta! Yhdessä olemme paljon enemmän.

Kiitos sinulle lahjoittaja! Tavalla tai toisella olit tekemässä tästä keräystuotosta totta.

Kiitos Taivaan Isälle siunauksestasi tällä yhteistyön saralla!

 

 

Heli Laitakari, diakoniatyöntekijä

Keräyspäällikkö

2020-08-04 13:49:00.0