Nukke-lapset käsikkäin kivellä

Varhaiskasvatuksen kerhot 2023-2024

Kauhajoen seurakunta ja Karijoen kappeliseurakunta elävät lapsiperheiden arjessa ja ovat tukemassa perheiden kasvatustyötä. Seurakunnan kerhotoiminta on kristillistä kasvatusta ja elämän opettelua yhdessä toisten kanssa.

Tällä sivulla voit ilmoittautua päiväkerhoihin ja iltakerhoihin. Kerhokausi alkaa elo-syyskuussa ja päättyy toukokuussa.
Seurakunnan kerhot ovat maksuttomia. Vapaita kerhopaikkoja voi tiedustella ympäri vuoden.

Ryhmäjaossa pyritään huomioimaan toiveet kerhopaikasta ja ajankohdasta (aamu-/iltapäivä ryhmä). Kerhoryhmä voidaan perustaa, kun kerhopaikkaan on riittävästi ilmoittautuneita. Kerhoaika on 2-3 tuntia. Kaksi kertaa viikossa kokoontuvia päiväkerhoja ja iltakerhoja järjestämme toiveiden ja työntekijäresurssien mukaan. Jos lapsi osallistuu myös kaupungin varhaiskasvatuskerhoon, pyrimme järjestämään kerhoajan niin, että molempiin kerhoihin osallistuminen onnistuu.

Myös nykyisistä kerholaisista tarvitaan ilmoittautuminen kaudelle 2023-2024

Kerhopaikkoja voi tiedustella Merja Alapihalta

Sähköiseen ilmoittautumiseen tästä linkistä

Tulostettavaan ilmoittautumislomakkeeseen tästä linkistä

 

KERHOT 2023-2024

  • Aron seurakuntakoti, Keskustie 4, 61850 Kauhajoki
    - Päiväkerhot 2-3v (synt. 2020-2021)
    - Päiväkerho 3-5v (synt. 2018-2020)

    Yhteen isompien lasten päiväkerhoon noudamme lapset Aron päiväkodista.

  • Männikön kerhohuone, Tuomaantie 3, 61800 Kauhajoki
    - Päiväkerho 3-5v (synt. 2018-2020)

  • Karijoen pappila, Kirkkotie 14, 64350 Karijoki
    - Päiväkerho 2-3v (synt. 2020-2021) ja
    - Päiväkerho 3-5v (synt. 2018-2020)

    Isompien lasten päiväkerhoon pyritään järjestämään kuljetus Karijoen päiväkodista.
    Kerhoaika sovitetaan päiväkodin kanssa yhteensopivaksi.
    - Eskarikerho kerran kuukaudessa tiistaisin eskarin jälkeen

     
  • Päntäneen seurakuntakoti, Keturinkyläntie 19, 61980 Päntäne
    Voimme hakea lapsen kerhoon Kuusenkolon ryhmiksestä.

    Kerhoaika sovitetaan ryhmiksen kanssa yhteensopivaksi.

    Kaudelle 2023-2024 Päntäneelle ei ollut riittävää määrää päiväkerhoon ilmoittautuneita 
     
  • Lastentalo, Kyntäjäntie 1 61800 Kauhajoki
    - Retkikerho-päiväkerho 4-5v (synt. 2018-2019) 2 x vko.
    Retkikerhossa retkeillään eri paikoissa.
    - Iltakerho 5-6v (synt. 2017-2018). Iltakerho joka toinen keskiviikko klo 17-19

     
  • Nuorisotalo Setälä, Topeeka 8, 61800 Kauhajoki
    - Eskarikerho (2017 syntyneille). Lapset noudetaan Koulukeskuksen eskarista

Tiedot kerhopaikoista tulevat kotiin kesäkuussa.

Kysymyksiin vastaa nuorisotyönohjaaja Merja Alapiha: merja.alapiha@evl.fi ,050 303 5450

Ilmoittautumislomakkeen palautus: Kauhajoen seurakunta, varhaiskasvatus, Kyntäjäntie 1, 61800 Kauhajoki. Sähköpostilla: merja.alapiha@evl.fi  tai seurakunnan lastenohjaajille.

Vapaita kerhopaikkoja voi tiedustella ympäri vuoden Merja Alapihalta ( s-posti: etunimi.sukunimi@evl.fi tai puh: 050 303 5450)

Eskarikerhojen tiedot ilmoittautuminen täältä