Uutislistaukseen

Yhteisvastuukeräys 2024 auttaa nuoria kohti valoisampaa tulevaisuutta Suomessa ja maailmalla

Suomen suurin yhteisöllinen hyväntekeväisyysliike kohdentaa voimansa jälleen nuorten hyvinvointiin.

1080x1080px Suomi.jpg

Yhteisvastuukeräys on käynnissä. Vuoden 2024 teemana on nuorten elämänhallinnan ja mahdollisuuksien tukeminen. Yhteisvastuu on perinteinen hyväntekeväisyyskampanja, joka kokoaa yhteen suomalaiset yhteisen hyvän puolesta. Myös kahtena edellisenä vuonna Yhteisvastuukeräyksellä on tuettu nuoria. Vuonna 2022 varoja kerättiin koronan seurauksista kärsivien lasten ja nuorten tukemiseen, ja vuoden 2023 keräyksen teemana oli ehkäistä väkivaltaa nuorten parissa. Tänä vuonna keräys kohdistuu erityisesti sellaisten nuorten tukemiseen, jotka kohtaavat syrjäytymisen uhkaa ja yksinäisyyttä. Yhteiskunnan muutokset ja paineet ajavat nuoria tilanteisiin, joissa elämänhallinta on haastavaa ja syrjäytymisen uhka suurenee. Myös yksinäisyyden kokemukset ovat lisääntyneet erityisesti yläkoululaisilla ja toisen asteen opiskelijoilla, joista noin 14 % kokee yksinäisyyttä.

Yhteisvastuu toimii yhteistyössä seurakuntien, Kirkon Ulkomaanavun ja HelsinkiMission kanssa

Kerätyt varat jaetaan laaja-alaisesti niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Keräystuotosta 20 % jää keräävälle seurakunnalle monipuoliseen avustustoimintaan. Seurakuntien diakoniatyön avulla Yhteisvastuu tavoittaa yksittäiset ihmiset ja perheet siellä, missä apu on tarpeen. Keräysvaroista 20 % käytetään HelsinkiMission kolmevuotiseen School to belong -projektiin, jossa ohjelmassa mukana oleville oppilaitoksille tarjotaan apuvälineet ja keinot nuoren yksinäisyyden tunnistamiseen, puheeksi ottamiseen ja avun tarjontaan. Keräystuotosta 60 % ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofiavun kautta kansainväliseen apuun esimerkiksi mahdollistamalla lasten ja nuorten koulunkäyntiä sekä ammatillista koulutusta.

Keräys Kauhajoen seurakunnassa

Kauhajoella ja Karijoella keräys on konkreettisesti näkyvillä kauppakäytävillä, kun lipaskerääjät ovat lähteneet liikkeelle. Varaa siis kauppareissuille mukaan käteistä tai lataa MobilePay -sovellus kännykkään lahjoitusta varten. Lahjoituksen voi tehdä myös seurakunnan kotisivujen kautta.

Sunnuntaina 17.3. voit osallistua keräykseen ostamalla 12 euron lipun Elämäni Laulu -konserttiin, joka mukailee Elämäni Biisi -televisioformaattia. Huhtikuussa vapun lähestyessä varoja kerätään perinteisesti sima- ja munkkimyynnillä Kirkon kirppiksellä. Jos haluat olla mukana toteuttamassa Yhteisvastuukeräystä, voit ottaa yhteyttä Kauhajoen seurakunnan keräyspäällikkö Heli Laitakariin.

Ensi syksyksi on suunnitteilla yhteistyössä Kauhajoen nuorisopalvelun kanssa viime vuoden keräyksen teemaan liittyen nuorten tapahtuma IKH-areenalla. Tapahtuma toteutetaan viime vuoden keräysvaroilla. Kiitos kun osallistuit!

Heli Laitakari
Diakoniatyöntekijä
Kyntäjäntie 1
61800 Kauhajoki

11.3.2024 08.37